Kävin eilen katsomassa Pedro Almodóvarin uusimman leffan Särkyneet syleilyt. Rrrakastan Almodóvarin leffoja ja olen nähnyt ne yhtä lukuunottamatta. Suurin osa on aivan loistavia! Parhaimmasta päästä ovat kiihkeä Sido minut, ota minut (1990), ihana Puhu hänelle (2002) sekä erikoinen Volver - paluu (2006).
Almodóvarin leffoissa viehättää se, että juoni ei koskaan ole ennalta arvattava toisin kuin rahatpois-happyend-perusjenkkipotaskassa tuppaa olemaan. Värien runsaus, kuvakulmat, sisustukset, persoonalliset ja kummalliset roolihahmot sekä intohimoiset tuneet ovat omaa luokkaansa.
Olin lukenut "ei niin mairittelevia" leffa-arvosteluita etukäteen ja toivoin, että ne olisivat osoittautuneet vääriksi. Valitettavasti niin ei käynyt. Leffa oli pitkäveteinen, päätön ja puuduttava. Jos leffateatteri ei olisi ollut niin kylmä, olisin saattanut nukahtaa. Monissa arvosteluissa moitittiin monitasoisia sekavia juonia, mutta eivät ne minun mielestäni olleet lffan suurin sudenkuoppa. Käsikirjoitus nyt vaan oli yksinkertaisesti ihan kökkö ja levällään. Edes muutamat ihan hyvät näyttelijäsuoritukset ja vähäiset vitsit eivät leffaa pelastaneet. Almodóvar ei tavoittanut rahtustakaan aiempien leffojensa kaltaisesta sydäntä riipaisevasta kaihontunnelmasta tunnemyrskyistä puhumattakaan. Voi Pedro minkä teit! Ihana värikylläisyys sentään oli tallella. Ja onhan Penélope Cruz jumalaisen kaunis nainen, mutta ei se kyllä ihan riitä kahden tunnin tuijotuksen aiheeksi.
Almodóvar-faninkin on pakko myöntää, että tästä elokuvasta ei jäänyt käteen oikein mitään ja keksin kyllä monta parempaa tapaa tuhlata pari tuntia elämästään. Suosittelen lämpimästi mieluummin tutustumaan aiempaan tuotantoon...
http://www.finnkino.fi/movie/6747/
ja Tukholmasta....
Kenen vuoro olikaan järjestää seuraavat coktailkutsut?
