maanantai 31. elokuuta 2009

Matkustelua

Nyt alkaa matkustelukiintiö olla hetkeksi aikaa täynnä! Kesällä tuli käytyä kahteen kertaan Kreikassa (Thessalonikissa ja Xylocastrossa) ja nyt kahden viikon aikana olen reissanut Riiassa ja Tukholmassa. Toinen laukku vielä purkamatta...Mielelläni reissaisin vaikka joka päivä, ei siinä mitään, mutta kun pitää kuulemma töissäkin käydä välillä. Jokatapauksessa suurkiitos Mintulle hyvästä Tukholman shoppailuoppaasta. Sen avulla löysin mm. Filippa K:n ja Urban Outfittersin. Södermalmilla pitää käydä ensi kerralla, koska se jäi vielä näkemättä. Mungolifen Annalta löytyy hyvät nopean shoppaajan vinkit.

Asuimme Drottningatanin vastakkaisessa päässä vanhasta kaupungista katsottuna, hotelli Tegnerlundissa, suosittelen! Edullinen, silti hyvätasoinen hotelli. Aamupala on tarjolla 6. kerroksessa, josta on kivat näkymät ja aamiaistaan voi mussuttaa vaikka terassilla, jos sää sallii. Hotellilta on n. 50 metriä Drottningatanin alkuun, josta löytyy heti kivoja kauppoja kuten kenkäkauppa Zoe ja Whyredin outlet. Siitä voikin sitten rauhassa kävellä Sergelin torille asti kaupoissa hyppien, niitä kyllä riittää. Mm. Ordning&Reda,Weekday ja BikBok löytyvat matkan varrelta. Kolmikerroksinen kenkäkauppa Feetfirst sokerina pohjalla lähellä Sergelintoria.

Tunnelmakuvia Riiasta...

ja Tukholmasta....


keskiviikko 26. elokuuta 2009

Tampereen Muotipäivät -tapahtuma 11. - 12.9.2009

Onneksi ihan kaikki ei sentään ole Helsinkikeskeistä.....Oletteko jo kuulleet Tampereen Muotipäivät -tapahtumasta, joka järjestetään ensi kertaa Tampereella! Teemana Milano. Jee!

Avajaiset ovat Keskustorilla perjantaina 11.9. klo 14. Mukana on keskustan alueen vaateliikkeitä, kauneudenhoitokeskuksia, tavarataloja, ravintoloita, kahviloita, parturi-kampaamoja, koruliikkeitä, kenkäliikkeitä jne. Tapahtuma on maksuton. Ja mikä hauskinta, muotipäivillä voi shoppailla aina klo 23 asti!

Lisää tietoa täältä:

http://www.muotipaivat.com/tampere.php

tiistai 25. elokuuta 2009

Almodóvar: Särkyneet syleilyt



Kävin eilen katsomassa Pedro Almodóvarin uusimman leffan Särkyneet syleilyt. Rrrakastan Almodóvarin leffoja ja olen nähnyt ne yhtä lukuunottamatta. Suurin osa on aivan loistavia! Parhaimmasta päästä ovat kiihkeä Sido minut, ota minut (1990), ihana Puhu hänelle (2002) sekä erikoinen Volver - paluu (2006).
Almodóvarin leffoissa viehättää se, että juoni ei koskaan ole ennalta arvattava toisin kuin rahatpois-happyend-perusjenkkipotaskassa tuppaa olemaan. Värien runsaus, kuvakulmat, sisustukset, persoonalliset ja kummalliset roolihahmot sekä intohimoiset tuneet ovat omaa luokkaansa.
Olin lukenut "ei niin mairittelevia" leffa-arvosteluita etukäteen ja toivoin, että ne olisivat osoittautuneet vääriksi. Valitettavasti niin ei käynyt. Leffa oli pitkäveteinen, päätön ja puuduttava. Jos leffateatteri ei olisi ollut niin kylmä, olisin saattanut nukahtaa. Monissa arvosteluissa moitittiin monitasoisia sekavia juonia, mutta eivät ne minun mielestäni olleet lffan suurin sudenkuoppa. Käsikirjoitus nyt vaan oli yksinkertaisesti ihan kökkö ja levällään. Edes muutamat ihan hyvät näyttelijäsuoritukset ja vähäiset vitsit eivät leffaa pelastaneet. Almodóvar ei tavoittanut rahtustakaan aiempien leffojensa kaltaisesta sydäntä riipaisevasta kaihontunnelmasta tunnemyrskyistä puhumattakaan. Voi Pedro minkä teit! Ihana värikylläisyys sentään oli tallella. Ja onhan Penélope Cruz jumalaisen kaunis nainen, mutta ei se kyllä ihan riitä kahden tunnin tuijotuksen aiheeksi.
Almodóvar-faninkin on pakko myöntää, että tästä elokuvasta ei jäänyt käteen oikein mitään ja keksin kyllä monta parempaa tapaa tuhlata pari tuntia elämästään. Suosittelen lämpimästi mieluummin tutustumaan aiempaan tuotantoon...
http://www.finnkino.fi/movie/6747/

sunnuntai 23. elokuuta 2009

Lempikoruni

Pidän koruista, kaikenlaisista koruista, mutta miten ihmeessä ne kaikki saisi näkyville siten, että tulisi käytettyä muitakin kuin niitä vakikoruja. Nyt ei riitä enää korutelineet vaan pitää keksiä jokin järeämpi vaihtoehto. Myydänköhän korunaulakkoja jossain?

Tässä muutama kuva lempikoruistani:

maanantai 17. elokuuta 2009

Norm 06





























Tätä valaisinta ihailin kerran Tukholman matkallani ja harmittelin myöhemmin kun en tullut sitä ostaneeksi. Pari viikkoa sitten sattumalta poikkesin Design Boulevardiin ja nytpäs pikku-Norm asuu meillä yläkerrassa. Norm on saanut mallinsa vesililjoilta ja sitä löytyy myös isompaa kokoa. Design Boulevardilta löytyy myös muita kauniita Normannin lamppuja. Yrityksellä on lisäksi nettisivut.
Mitäs pidätte pikku-Normista?

Koukussa verkkoon

Herkullisia värejä, uutta ja vintagea löytyy brittiläisen tekstiilisuunnittelija Orla Kielyn sivuilta. Hinnat ovat kyllä aika rapsakoita enkä ehtinyt tarkistaa toimittavatko Suomeen, mutta ainahan voi tehdä verkkoikkunaostoksia! Visiitille tästä: http://www.orlakiely.com/uk/

torstai 13. elokuuta 2009

Kiilaa, kiiltävää, korkeaa, mattaa ja matalaa

Nimittäin korkoja syksyn kengissä. Minun silmääni miellyttää naisellinen, mutta ei liian hienosteleva, räväkkä, mutta ei liian rock, korkea, mutta ei liian high eikä ainakaan liian matala!
Eiköhän se oikea tänä syksynä minullekin löydy. Ilmoittelen, kun treffit on tehty ja omat kullat on kainalossa.....
Kuvat: Esprit.com ja Brandos.fi

keskiviikko 12. elokuuta 2009

H&M sisustaa




H&M:n syksyn sisustuskuvastosta löytyy herkullisia uutuuksia ja monenlaisia houkutuksia.
Pitäisiköhän tilata? Hiukan epäilyttää, että mitenköhän on laadun laita ja kestävätkö käytössä? Onko lukijoilla kokemuksia?


Kuvat: H&M:n kuvastosta.




tiistai 11. elokuuta 2009

1950's vintage












Jos vuorokauteen saisi lisää tunteja, voisin kuluttaa enemmän aikaa ihastelemalla silmät suikerolla näitä mekkoja.....





Kuvat: TimelessVixenVintage.etsy.com.
Lisää mekkoja täältä.

Sistukseen kaunis ilme

Tampereella on muutama oikein kiva sisustuskauppa. Tarkoituksena olisi myöhemmin tehdä ihan oma postauksensa sisustuskaupoista ja niiden tarjonnasta.

Satakunnankadulla on sisustuskauppa Kaunis Ilme, jossa tulee piipahdettua tasaisin väliajoin katsastamassa uutuudet ja usein mukaan tarttuukin jotain pientä kivaa.

Hintataso ei mielestäni ole niin korkea kuin sisustustuotteissa yleensä. Liike on Finlaysonin portin tuntumassa, mutta vastakkaisella puolen katua, osoitteessa Satakunnankatu 19-21.
Suosittelen!

Liike on juuri avannut myös nettisivut:

http://www.kaunisilme.fi/sisustus.html

maanantai 10. elokuuta 2009

Laatuaikaa tyttöjen kanssa

Kiitos mukana olleille hyvästä seurasta! Tässä muutama kuva tyttöjen kreikkalaisesta illasta, jota vietettiin hiljattain tsatsikin (kiitos Pertti!), horiatikin ja stifadon voimalla. Ruuan kanssa maistui retsina. Muutama kuohuviinikin poksautettiin perinteiseen tapaan.


Ja kiitokset kaikille myös hyvästä mölkkyvastuksesta! Peli vei mennessään niin että valokuvaus unohtui eikä lennokkaista heitoista ole valitettavasti yhtään kuvaa. Pelin tiimellyksessä maisteltiin lisää uzoa ja tietysti metaxaa. Olisko juomien syytä, että loppupeleissä oli jo aikas kova metakka. Naapurinmieskin tuli paikalle ihmettelemään mikä peli saa naiset niin hihkumaan....

Jääkaapista löytyneiden marenkileivosten (terveiset Ritvalle) jälkeen olikin vuorossa sex in the city...eikun hot in the city...siis hottikset baanalla.

Kenen vuoro olikaan järjestää seuraavat coktailkutsut?

PS. Kiitos kuvien omistajalle ja kuvaajalle.




Taas on lomien jäljiltä työmatkaliikenne vilkastunut ja saa ajella muiden hermoilijoiden kanssa liikenteessä. Ihanaa? No ei todellakaan! Ja vaikka töissä onkin ihan kivaa, joskus tuntuu tältä... Ihankuin olisi vankina ja aurinkokin paistaa täydeltä terältä. No mutta, rusketushan on rahvaan merkki :D
Miten teidän töihin/kouluun/arkeen paluunne on sujunut?
Alkaako vanne kiristää päätä?

sunnuntai 9. elokuuta 2009

Arvonta

Muistakaa arvonta Lumon blogissa, My goodies!

http://mygoodies222.blogspot.com/2009/08/arvonta.html

perjantai 7. elokuuta 2009





Lisää unelmien hääpukuja:



Aloita ajoissa ensi kesän häiden suunnittelu

Häitä suunnitteleville löytyy nykyään paljon vinkkejä netistä. Kannattaa katsoa ainakin vintagesivut sekä etsyn tarjonta: etsy.com. Häämuoti näyttää saaneen paljon vaikutteita 20- ja 30-luvulta. Kapealinjaisuus, pitsit ja glamour näkyvät hääpuvuissa.


Kukkia ja kahvia Arboretumissa



Ihana kesä jatkuu! Jos eksytte Tampereelle, käykää ihastelemassa Hatanpään Arboretumin ruusutarhaa, kukat ovat juuri nyt parhaimmillaan.

Kahvilla voi poiketa Arboretumin kesäkahvilassa.

Kesäkahvila Arboretum on avoinna huhtikuusta syyskuuhun




tiistaista - sunnuntaihin klo 11.00 - 18.00 (sateisimpina päivinä suljettu).


tiistai 4. elokuuta 2009

Sähäkkä syksy




Mikähän siinä on, että kesä saa pukeutumaan kirkkaisiin väreihin ja syksyllä tekee mieli kietoutua syviin tummiin väreihin? Sähäkkä sininen, vintagen vihreä ja syvä punainen houkuttavat....

Kuvat Mod Retro Indie Clothing & Vintage Clothes


Tampereen teatterikesässä tapahtuu

Tamperelaisia hemmotellaan kesäisin useilla tapahtumilla. On Tammerfestiä, Kukkaisviikkoa, teatterikesää ja kesäteatteria ;) Oma teatterikesäni alkoi eilen esityksellä: Hildegard Knef – Onni tuntee vain minuutteja. Se on tarina diivan perusolemuksesta. Taina Westin kirjoittamaa ja Raila Leppäkosken ohjaamaa esitystä tähdittävät Jorma Uotinen ja Satu Paavola. Cabaree-tyylisessä esityksessä oli kaikki kohdallaan, lavastus, puvustus, valot, tunnelma. Uotisen matala ja pehmeä ääni saa käsivarret kihelmöimään ja karvat nousemaan pystyyn. Esiintyjien tunteen palo oli tarttuvaa. Upea kokemus!

maanantai 3. elokuuta 2009

Unelmataloni



Tässä vielä kuva unelmatalostani Thessalonikissa. Pientä laittoo se vaatii vaan.....

Eräänä päivänä Tessalonikissa




Yksi lempikaupungeistani on ehdottomasti Thessaloniki, Kreikan toiseksi suurin kaupunki. Se on täynnä elämää ja ihmisiä eikä hiljene kokonaan koskaan. Kenkä- ja vaatekauppoja löytyy loputtomiin. Monen matkaoppaan mukaan Thessaloniki onkin Kreikan kaupungeista muotitietoisin.

Turistimatkoja ei tietääkseni kaupunkiin tehdä, joten siellä on suhteellisen vähän ulkomaisia turisteja, mikä ei ole ollenkaan huono asia. Kaupungin keskustasta löytyy arkisin ja muistaakseni myös lauantaiaamuisin ihana tori. Rakastan torin kuhinaa ja tunnelmaa. Sitruunalla maustetut vihreät isot oliivit ovat lemppareitani. Nykyaika ja antiikin kreikan kulttuuri elävät kaupungissa rauhallista rinnakkaiseloa. Roomalaisen kylpylän raunioista voit poikeata suoraan ostoskadulle laukkukauppaan tai kahvilaan ja nauttia vastapaistettua pinaattipiirakkaa.

Tervetuloa!






Tervetuloa blogiini!
Kunhan pääsen vauhtiin aion kirjoitella muodista, sisustuksesta, kulttuurista, tapahtumista ja kaikista minua kiinnostavista asioista. Ensimmäisenä luvassa lyhyt katsaus Valkeakosken asuntomessuilta.

Uusia asuntoja on aina kiva katsella vaikka kieltämättä uudet sisustusideat olivat kiven alla. Muutamassa kohteessa oli yritystä ja erityisesti viinipullonetikettitapetti ja sen väreihin sovitetut keittiönkaapit olivat virkistävä poikkeus muuten niin hillityn tasaisessa keittiötyylissä. Myös papiljoteista ja nippusiteistä tehdyt lamput olivat hauskoja.


Ilves-talossa oli ilahduttavasti hyödynnetty valoa ja luonnon värejä. Keittiössä oli mm. kaapistojen välissä laattojen tilalla koivumetsää.


Ja tänä vuonna ei takapihoilta löytynytkään pihasaunoja tai vesiputouksia vaan pihat olivat käytännöllisiä ja kauniita istutuksineen.


Toivoisin, että järjestäjät panostaisivat joskus myös sisustustuotteiden esittelyyn. Se on kuitenkin olennainen osa asuntoa.