sunnuntai 25. huhtikuuta 2010

keltainen kevyt kevätsalaatti

Värikäs ruoka maistuu paremmalta. Keväisen keltainen mangosalaatti on lempparini. Tässä ohje kahdelle:
Revitään kulhoon muutama kourallinen tammenlehvä- ja jäävuorisalaattia. Halkaistaan puoli kourallista keltaisia tai punaisia kirsikkatomaatteja. Paloitellaan keko kurkkua joukkoon. Sekaan vielä hiukan revittyä rucolaa sekä tuoretta basilikaa. Puolikas tai kokonainen makea salaattisipuli (maun mukaan) ohuina siivuina. Tärkeimpänä osana lisätään tuoretta mangoa ohuina siivuina. Salaatiohjeen vaikein osuus on löytää sopivan kypsä mango. Yleensä kaupoissa on yli-ikäisiä tai aivan raakoja mangoja, jotka tosin kypsyvät nopeasti huoneen lämmössä. Mango on parhaimmillaan kun hedelmän pinta on jämäkkä, mutta joustava.
Ja sitten eikun herkuttelemaan!

sunnuntai 4. huhtikuuta 2010

Taas kenkäkuvia

Uppouduin kuin vahingossa Brandosin valikoimaan ja sitä kautta Irregular choicen sivuille ja sitä kautta ebayhin ja...no listaa voisi kai jatkaa loputtomiin kun on kysymys kauniista kengistä. Tässä muutamia vastaan tulleita ihanuuksia.....


 Kengät ovat Iron fistin ja Irregular Choicen valikoimista ja kerätty merkkien omilta sivuilta sekä Shuh-nettikaupan sivuilta.